tiistai 30. lokakuuta 2018

Rahkavoitaikina gluteenitomana, la

Täytyihän mun kokeilla miten lemppari voitaikina muuntuu gluteenittomaksi. Minkälaisella jauhoseoksella?  Kevensin myös rasvamäärää vähentämällä. Täytyy sanoa että tuli aika hyvä, ei edes huomaa että on gluteeniton.

200g voita tai leivonta margariinia
250 g maitorahkaa laktoositon              
118 g Täysjyväriisijauhoja
150 g tattarijauhoja
0,5 tl ksantaania
1 tl psylliumia
0,5-1 tl suolaa


Mittaa kuivat aineet kulhoon lisää huoneenlämpöinen rasva, sekoita tasaiseksi ja lisää maitorahka hyvin sekoittaen. Laita taikina jääkaappiin noin 0,5-1   tunniksi.

 Tein perinteisen lihapiirakantäyteen. 400g jauhelihaa sipuli, 1-1,5 dl puuroriisiä. 1,tl lihaliemijauhetta 3-4 dl vettä, suolaa pippuria chilimausteseosta.
Ruskista jauheliha sipulit. Lisää riisi mausteet vesi ja liemijauhe. Anna kiehua hiljakseen niin kana että riisit on kypsiä. Tarkista maku ja jäähdytä täyte.

Kauli taikina kostutettujen leivinpapereiden välissä pellin kokoiseksi levyksi. Levitä toiselle puolelle täyte. Käännä toinen puoli kanneksi. Sulje reunat haarukalla. Leikkaa pintaan viiltoja tai pistele se haarukalla.
Paista 225*C 15 minuuttia.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti