Teki mieleni raparperipiirakkaa ja netin kätköistä löysin seikkaillessani ohjeen joka oli helppo toteuttaa 5 vuotiaan apulaiseni kanssa, jolle olin jo lupaillut että leivotaan https://kotiliesi.fi/ruoka/reseptit/raparperimuffinit . Tein puolet stevialla ja gluteenittomiksi tulee 6 kpl.
2,5 dl viljatuotteen vaalea gluteeniton jauhoseos
1 tl leivinjauhetta
vajaa rkl steviajauhetta
1 tl kardemummaa
1 dl kermaviiliä
1.25 dl pieniä raparperipaloja
1 muna
Mittaa kuivat aineet kulhoon. Sekoita rasva kermaviili ja raparperipalat toisessa kulhossa. Kaada nestemäinen seos kuiva aineiden joukkoon ja sekoita tasaiseksi. Paista 200*C 15-20 minuuttia.
Koristele mieleiseksesi joko stevialla makeutetulla tuorejuustolla ja mansikoilla
.
Täältä löytyy helppoja ohjeita arjen helpottamiseksi. Ohjeet on poimittu sieltä sun täältä ja hyväksi havaittu. GL= Gluteeniton, MA= maidoton,M= munaton,LA= laktoositon, VL= vähälaktoosinen.
maanantai 17. heinäkuuta 2017
sunnuntai 16. heinäkuuta 2017
Keittobanaani näkkäri Gl, Ma, Mu,
Tyttäreltäni sain tämän ohjeen muutama vuosi sitten. En tiedä mistä hän sen on ottanut. Sen veran olen muunellut, alkuperäsestä 1/2 kuppia kookosöljyä olen korvannut 1/3 kuppia oliiviöljyllä. 2 rkl tuoretta rosmariinia ja 1 tl valkosipulijauhetta olen jättäneet pois.
2 vihreää keittobanaania
1/3 kuppia oliiviioljyä
1/2 tl ruususuolaa
Lämmitä uuni 150*C
Blendaa kaikki anekset
Levitä ohueksi pelille.
Paista 10 minuutia. Poista uunista ja leikkaa lämpimänä noin 4 cm kokoisiksi paloiksi. Laita takasin uuniin ja paista 50- 60 minuuttia. Valmiit näkkkärit ovat kauniin ruskeita ja eivät ole pehmeitä keskeltä.
Kiertoilma uunissa itse paistan ja 10 minuutia 175*C ilman kiertoa, 150*C lasken uunin lämpötilan ja laitan kierron päälle 25-35 minuutia.
Nääkkärit voit maustaa vaikka kardemummalla ja kanelilla.
Perus näkkärin päälle voit laittaa mieleisesi täytteet suolaisena tai makeana. Itse tykkään maustamatton sulatejuustoa ja päärynänpaloja.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)